torstai 18. syyskuuta 2014

Päiväkirjamerkintä 2.

Hei rakas päiväkirja. Tänään on torstai 18.9.2014, kello 13:57

Kuinka sattuukin, kirjoitan jälleen koulusta, oppitunnilta. Minun pitäisi ehkä tehdä jotain neulesuunnittelua, mutta blogin kirjoittaminen on loistava tekosyy olla tekemättä yhtikäs mitään järkevää.

Päivät ilman armasta kämppistäni Lottaa ovat menneet kuin siivillä, olen itkenyt vain kerran ja silloinkin vain muutaman tuskan kyyneleen potkaistuani kulmaa. Kerran on huuliltani päässyt huudahdus "Hei Lotta!", mutta sekin oli aamulla kun etsin saksia ja olin  aika uninen.

Olen myös löytänyt uudelleen liikunnan riemut, kuntosalin lisäksi kävin kiduttamassa itseäni tovereideni Emilian, Lauran, sekä ES:n kanssa Puijontornin rappusia juoksemalla, joka oli helvetillistä, mutta onneksi oli omenapiirakkaa kotona.

Eilen kävin lenkillä ES:n kanssa ja löysin Kuopiosta hienoja paikkoja, vain lyhyen matkan päässä kotiovelta.
Pahin liikunnallinen panostus on kuitenkin ollut kouluun kävely,sillä en tiedä missä bussikorttini on, saatika mitkä bussit kouluun edes menevät.

Tänään ajattelin mennä käymään Savisaaressa, jossa on jokin opiskelijatapahtuma ja huomenna pääseekin jo armaaseen Manseen. Viikonlopun suunnitelmatkin kuulostavat jännittäviltä!

Terveisin,

Heta eli Hiitti





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti