Linnut muuttaa etelään, mä muutan pohjoiseen.

Tänään ensimmäinen asia jonka huomasin oli syksyn tuoksu.

Nukun aina ikkuna auki ja tänä aamuna ensimmäistä kertaa, haistoin syksyn, ja se ei välttämättä oo mun suosikkituoksuja.

Lenkillä huomasin, että lehdet on alkanu jo putoilla ja kesän vihree vaihtuu pikkuhiljaa syksyn parhaaseen puoleen, väreihin.

Koska mun puhelimesta loppu akku niin jouduin käyttään koko tunnin lenkin asioiden pohtimiseen ja tajusin jotain aika syvällistä, myös mun elämässä koittaa syksy.

Kesällä luonto muuttuu ja kukoistaa, tää on suora vertaus mun sosiaaliseen elämään. Oon tänä(kin) kesänä saanu uusia kavereita ihan sairaasti, ja myönnän jopa ihastuneeni ainakin kerran ja kuulemani mukaan oon jopa särkeny parit sydämet, mutta eipä siitä sen enempää.

Mutta nyt tulee syksy ja palaan takasin samoihin kavereihin joita mulla oli ennen kesää, samaan asuntoon, samaan kouluun, samalle luokalle...tajuatte varmaan? Mun henkinen kesäni lakastuu ja rauhottuu.

Tää ei missään nimessä oo negatiivinen asia, mulla on jo jopa vähän ikävä kouluun (ei kuitenkaan Kuopioon, mutta kouluun joo ja okei,kaipaan myös honkaharjunkadun vilinää)



Voisin myös vähän avata kuulumisiani, koska oon taas duunaillu vaikka mitä.

Kuun vaihteessa tein viikon reissun Alanyaan, Turkkiin mun isovanhempieni kanssa ja mun on pakko myöntää, että vaikka tunsin välillä syvää anarkista inhoa turisteja kohtaan, niin välillä tollanen turistirysä ja auringossa rentoutuminen tekee pelkästään hyvää.

Turkkilainen ruoka ja ne ihmiset on ihan parhaita, mutta tässä reissussa parasta oli seura, mun isovanhemmat on oikeesti aika hyviä tyyppejä ja oon onnellinen, että ollaan läheisempiä nyt kun vielä ehtii tehdä asioita niiden kanssa.

Kuten ottaa tatuointeja.

Kuten kuvastakin näkyy, mulla ja mummilla(76v) on nyt molemmilla ruusut vasemmassa käsivarressa.
Muistan kun otin mun ekan tatuoinnin sillon kun täytin 18 ja mummi sano et se on aina halunnu pienen punasen ruusun ja näytti kädellään mihin kohtaan se sen haluais, sanoin jo sillon, että mä tuun seuraks ottaan ja nyt kun varailtiin tätä matkaa, asia tuli taas puheeks.

Tutkin siis Alanyan tatuointiliikkeitä ja löysin sellasen missä tehtiin nättiä jälkee, varasin ajan ja sit päivää ennen lähtöö, käytiin neulan alla.

Jouduin vähän sulatteleen sitä asiaa, että se oikeesti tapahtuu ja varottelin mummia et se saattaa sattua ja loppujen lopuks sain kuulla ettei se kuulemma tuntunu missään ja olin pelotellu turhaan (itsehän siis kärsin kyllä hienoisesta kivusta, mutta mummi onkin kovis)

Veikkaan, että tän tatuoinnin tunnearvo nousee aika korkeeks viimeistään siinä vaiheessa kun mummista aika jättää.

-Hiitti

PS. Kävelin eilen ekaa kertaa jalan murtumisen jälkeen korkokengillä ja selvisin!