torstai 21. elokuuta 2014

Ex-tempore retki Kuopioon

Olin rehellisesti sanottuna aika yllättyny, jos en jopa järkyttyny, kun sain Lotalta viestin, että pitäiskö lähtee käymään Kuopiossa?

Mut sit mietin asiaa ja muistin, kuinka epätoivosen täynnä Voitto, sininen sankarimme, oli kesän alussa kun paluumuutettiin Manseen ja totesin, että Lottakin on toisinaan ihan fiksu.

Matka starttas 10 aamulla ja kun saatiin kaikki kamat mahtuun jopa epäilyttävän hyvin, niin lähettii menee.
Neljä tuntia on aika pitkä ajomatka ja lähemmäs kolmen kuukauden tauon jälkeen, siltä se myös tuntuu, mutta meillä oli aika paljon puhuttavaa ja uusia biisejä kuunneltavana, niin selvittiin melkein yhtä hyvin kun keväällä konsanaan!!

Ihan eka juttu mikä tehtiin, oli vierailla ES:n luona hakemassa avaimet, sekä lukko varastoon, koska oltii molemmat jätetty lukot kotiin Tampereelle (siis meillä molemmilla oli ne kuitenkin!!). 
Oli aika jännä käydä kattoon, miltä meiän kämppä näytti alivuokralaisten jäljiltä, ainakin siellä oli tosi siistiä päällisin puolin. 

Ollaan nössöjä eikä uskallettu olla siellä kämpässä kauheen pitkään, vaikka tietysti kerrottiin meiän vuokralaisille, että tullaan käymään. Ne oli sopivasti ite vielä töissä niin ei päästy jutskailee.

Naapurit varmaan katto aika oudoksuen kun kannettiin kellariin pari ruumissäkkiä ja muuta epäilyttävää, kaiken kruunas vielä se, että lukittiin se varasto pyörän lukolla koska muuta ei ollu saatavilla. No ainakin se on hyvin lukittu nyt!


Käytiin ahkeroituamme syömässä kiinalaisessa ES:n kaa ja vaihettiin vähän kuulumisia, todettiin molemmat Lotan kaa, että ihan kiva palata jo Kuopioon! 

Tähän loppuun voisin vielä kertoo, että oon tässä urakoinu iltapukua ystävälleni Karoliinalle ja tänään sain sen valmiiks! 


tässä kuvassa se on vielä erittäin kesken, mutta vein nuken jo pois niin en voi ottaa uutta, hups

-Hiitti

Ps. Tässä loppukevennykseks kuva Hong Kongin Ladies Nightista, josta mulla ei oo mitään muistikuvaa, mut toi sairaan nopee hattu on tallessa, ehkä pääsen uusiokäyttään sitä Kuopion villissä yössä?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti