tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ylioppilasjuhlia


Koko viime viikko on ollut yhtä juoksemista ja pitkään valvomista. Herään aamulla, lähden porukoille ompeleen mekkoa, leipomaan, siivoamaan yms yms ja illalla puolen yön aikaan tuun takasin kotiin. Seuraavana päivänä sama juttu. Perjantaina menin aamulla töihin, jouduin jäämään ylitöihin, sen jälkeen hirveellä kiireellä porukoille ja taas yöllä kotiin vaikka seuraavana aamuna herätys on jo kuudelta. Perus kiireitä ja stressaamista yhen päivän takia. Eli viime lauantaina juhlittiin siis pikkuveljen ylioppilasjuhlia. En ymmärrä miten tää aika kuluu näin äkkiä.. Justhan Tommi alotti lukion?

Hienon ja liikuttavan lakituksen jälkeen Tommin koululla oli vielä hetki aikaa ennen vieraiden tuloa. Olin vääntäny aamulla sellaset kaks tuntia hiuksia hienosti kiharalle ja meikannu nätisti, mutta kun päästiin takasin himaa niin oli meikit levinny, koska ehkä saatoin pari liikutuksen kyyneltä lakkiaisissa tirauttaa, ja hiukset oli mennyt karseille rastoille huonon ilman takia. Meinasin saada hermoromahduksen, mut ei auttanut kun siinä vaan pikasesti uutta kampausta väsään ja meikit kondikseen. Lopputulos ei ollut todellakaan se mitä olisin halunnut, mutta siinä kohtaa ihan se ja sama. Hetken siinä murjotin ja äksyilin hermostuksissani, mutta kun ukki alko pitään puhetta Tommille, aloin taas vollaan niinku Lotta viisvee ja unohdin hiusongelmat.
 

Oli tottakai kiva nähdä kaikkia sukulaisia joita ei ole pariin vuoteen nähnyt, mutta parasta päivässä oli ehdottomasti ruoka. Äidin vanha työkaveri oli tehnyt meille thaimaalaista ruokaa juhliin, ja se oli h y v ä ä. Söin kuus lautasellista ruokaa (tottakai piti siis aina uusien vieraiden seuraksi mennä syömään uusi lautasellinen) ja neljä lautasta sairaan hyviä jälkkärikakkuja. Illalla oli kyllä niin täynnä, että piti avata mekko että pystyin hegittään hahaha! 

Poikettiin myös Kaisan ylppäreissä, joiden jälkeen lähdettiin melko pian jatkaan iltaa keskustaan. Päädyttiin Fat Ladyyn, ja oli kyllä pitkästä aikaa tosi hauskaa baarissa! Kaisa ja Tommi lähti tosin aikasemmin baarista himaan kun me, ja naurettiinki et miten me kaikkein vanhimmat jäätiin juhliin ylioppilaita ilman niitä itse juhlakaluja. Kaikkien yllätykseks jaksettiin näin vanhoina ja raihnasina olla fättärissä pilkkuun asti, ja kun päästiin kotiin niin ei kyllä tarvinnut kauaa oottaa että nukahtais. Se sunnuntai menikin ihan koomatessa sängyssä, ja vielä tänäänki eli tiistaina tuntuu siltä että voisin nukkua vaikka viikon. Mut nyt täytyy ottaa itteensä niskasta kii, koska parin tunnin päästä lähetään hiitin kans pumppaa rautaa salille!

-Lode


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti